Hei taas! Ajattelin tulla kertomaan miten mun synnytys meni. Hän on nyt yli 6kk, joten vähän jäljessä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Meille syntyi 27.06.2020 toinen lapsi ja hän on poika nimeltä Ilari Väinö Erkki. Kaikki alkoi siitä, kun minulla oli illalla pientä mahakipua ja sellaista pistelevää tunnetta ylävatsalla. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi lähteä silloin sairaalaan, vaan halusin seurailla tilannetta kotona. Kovia harjoitussupistuksia tuli ja rentouduin sohvalle mieheni kanssa, kun esikoinen oli nukkumassa jo. Olin menossa jääkaapille hakemaan jotain syötävää myöhemmin, kun olo vähän helpotti. Siinä kohtaa, kun jääkaapin oven kerkesin avaamaan alkoi lapsivettä tulemaan reippaasti. Ensin nauroin ja huusin mieheni siihen, että tuo pyyhkeitä, koska sitä tuli aika paljon. Sitten kuitenkin nauru muuttui huoleksi, koska tajusin laskettuun aikaan olevan yli kuukausi vielä. Mieheni soitti äitinsä hoitamaan Elenaa, jotta me päästään sairaalaan heti. Sairaalassa tuli edelleen lapsivettä ympäriinsä ja naureskelin asialle, vaikka vähän hävetti. Onneksi henkilökunta lohdutti kertomalla tämän olevan arkipäivää heille.
Supistukset kuitenkin loppui, eikä synnytys lähtenyt käyntiin itsestään. Odoteltiin ja odoteltiin, mutta ei mitään tapahtunut. Jumppailin jumppapallolla ja kävelin portaita ylös ja alas, mutta ei. Aloin turhautumaan ja pelkäämään, että joudutaan käynnistelemään. Myös vesien menojen takia tulehdusriski on suuri, joten pelkäsin sitäkin. Välillä tuli napakoita supistuksia 1min-4min välein ja sitä saattoi kestää pidempää, mutta sitten ne hiipui. Ensin antoi toivoa, että synnytys lähtisi käyntiin, mutta turhaan ehdin toivoa mitään. Muun ajan, kun en jaksanut jumpata tai ravata portaita käytin ohjelmien katsomiseen. Katsoin synnytys tarinoita ja muistutin itseäni siitä kivusta, mutta silti toivoin, että oma synnytys vaan alkaisi pian!
Muutaman päivän jälkeen kuitenkin tehtiin tarvittavat tutkimukset käynnistyksen aloittamista varten. Vauvalle annettiin keuhkoja kypsyttävä lääke kaksi kertaa ja siinä välissä oli 24h väliä. Antibiootti laitettiin suojaamaan tulehduksilta. Ensimmäinen käynnistys menetelmä oli jokin nielaistava pilleri, joka aiheutti kamalat supistukset, johon vauva reagoi. Sydänäänet heittelivät rajusti ja sain suihkeen, joka lopetti heti supistukset. Vauvan olo parani ja stressi häneltä helpotti, joten sydänäänet muuttui taas normaaliksi. Seuraavana päivänä laitettiin ballonki, mutta se ei toiminut ja jouduttiin ottamaan pois, koska ei tullut itsestään. Ballonki sai mun tapauksessa olla max 6h ja koko sen 6h ajan tuli järkyttävän kipeät supistukset erittäin tiheään tahtiin. Heti, kun 6h tuli täyteen ja otettiin pois, niin supistukset loppui kuin seinään. Pettymys oli suuri. Ajattelin jo, että synnytys lähtee käyntiin kunnolla, mutta ei. Sain vain jäätävät kivut. Stressi oli kova ja olin aika väsynyt näihin jo, koska fyysisesti erittäin raskasta. Myös henkisesti oli raskasta, kun ei toiminut käynnistys heti ja pelkäsin, ettei seuraava yrityskään tuota toivottua tulosta. Mahdollisesti olisi jouduttu sektioon jos käynnistys ei olisi toiminut myöhemmin.
Tämän jälkeen olin 1-2cm auki, kohdunkanava hävinnyt ja kohdunsuu edelleen tosi takana. Tämän takia kalvojen puhkaisu oli mahdottomuus. Taas sain odotella yön yli, mutta onneksi aamulla laitettiin oksitosiinitippa. Tämä aiheutti entistä kipeämmät supistukset ja kipu oli järkyttävää. Supistuksia tuli tiheästi, että ei siinä kauaa kerennyt levähtämään, kun alkoi jo uusi. Sen verran kuitenkin, että korttia pelailtiin miehen kanssa ja oman vuoron kerkesi ehkä just loppuun ennen seuraavaa supistusta. Oksitosiini annosta nostettiin puolen tunnin välein 15ml/h ja lopulta oli 90ml/h, niin sillä mentiin, eikä nostettu enää. Synnytyssalissa pyysin epiduraalin ja sitä lisättiin vielä myöhemmin lisää, kun kivut alkoi tulemaan takaisin. Ilokaasua vetelin pitkin päivää ja sainkin siitä välillä apua. Synnytyksessä varsinkin siitä oli apua. Minua alkoi ponnistuttamaan neljän aikoihin 27.06.20. ja poikamme syntyi pitkän ja raskaan viikon jälkeen kello 16.11, eli ponnistusvaihe oli vain 11min. Kyyneleet vierähti meillä molemmilla miehen kanssa, kun sain pienen nyytin syliin. Se ei kuitenkaan ollut kauaa näin ihanaa. Synnytin raskausviikolla 35+5 ja aikaisten viikkojen takia pieni poikamme ei osannut hengittää itse tarpeeksi hyvin, joten hänet kiikutettiin heti teho-osastolle. Itse en päässyt heti perässä, koska piti ommella pieni haava alapäästä, piti käydä suihkussa pesemässä veret pois ja syödä sekä vaihtaa vaatteet. Mieheni meni vauvan mukana ja hyvä niin, ettei pienen tarvinnut yksin mennä. Onneksi pääsin nopeasti itse myös katsomaan vauvaa teholle.
Olin sunnuntaista lauantaihin sairaalassa, eli aika kauan ja itse en tykkää olla sairaalassa yhtään. Olin myös sen takia viikon erossa Elenasta, joka oli äidilläni sen viikon. Tuttu ja turvallinen paikka, mutta 2-vuotiaalle ja minulle viikko erossa toisistamme oli kamalaa. Onneksi Elena tuli sairaalaan kerran ainakin käymään silloin, kun en ollut kovissa kivuissa. Halusin ja sain lähteä lauantaina 27.06.2020 kello 23.30, eli vain muutama tunti synnytyksestä. Tuntui karulta, että pieni vauva oli ilman äitiä teholla yön yli, mutta olen vain ihminen, joka tarvitsee unta myöskin. Varsinkin tuollaisen viikon jälkeen. Vauva oli teholla perjantaihin asti ja kävimme siellä joka päivä. Olin aamusta iltaan vauvan kanssa ja harjoiteltiin imetystä myös, joka sujui todella hienosti. Elena pääsi näkemään pikkuveljeä maanantaina ja perjantaihin asti kävimme koko perhe siellä yhdessä. Onneksi siellä oli leikkihuone, jossa Elena viihtyi hyvin leikkimässä toisen vanhemman kanssa. Me vuoroteltiin mieheni kanssa, että kumpi menee vauvan ja kumpi menee Elenan luokse. Mieheni oli kaikki päivät mun kanssa sairaalassa, koska koskaan ei tiennyt mikä käynnistys menetelmä toimii ja kuinka nopea synnytys on. Mieheni oli silloin töissä tunnin ajomatkan päässä, joten ei uskallettu ottaa riskiä, ettei kerkeä synnytykseen mukaan. Mieheni oli myös osan öistä mun kanssa, mutta jouduin monesti vaihtamaan osastolta toiselle ja kaikilla osastoilla mies ei saanut yöksi jäädä, joten siksi vain osan öistä. Hänestä oli kyllä iso tuki silloin.
Perjantaina päästiin sairaalasta kotiin ja siitä meidän uusi arki alkoi. Kiitos, kun luit ja toivoen tykkäsit! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti