"Äiti, miksi me pysähdyttiin"

 "Äiti, miksi me pysähdyttiin?"

16.01.2024 kello 06.21 takapenkiltä kuului viisi vuotiaan tytön vaimea ääni. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului "Äiti miksi me pysähdyttiin?" ja helpotus valtasi koko kehoni. Katsoin ympärilleni ja näin paljon savua, jalkani jotka olivat melkein litistyneet, pimeää, kaatuneita liikennemerkkejä, auton osia maassa, toisen auton ja jonkun kiharapäisen pojan. Sydän jyskytti rinnassani. Valoja välkkyi ohi menevistä autoista. Epätietoisuus oli läsnä. Oliko tämä painajaista vai todellista?

Palataan hieman taakse päin, sillä todellista se oli. Palataan kello viiteen aamulla. Herätyskello soi, painoin sen sammuksiin ja ei mennyt montaakaan minuuttia, kun reilu viiden vanha tyttäreni tuli herättämään minut kailottamalla korvaani "heräääää!!!". Nousin ylös ja aloimme tekemään yhdessä aamutoimia. Olin väsynyt ja en jaksanut keskustella niin aikaisin tyttäreni kanssa muka turhista asioista, kuten miksi hampaita kutsutaan hampaiksi, miksi on värejä eikä maailma ole väritön, mitä sanoisin jos avaruusolio tulisi meille  jne. Tyttäreni kimpaantui eteisessä ulkovaatteita pukiessaan, kun en vastannut hänen mielestään kunnolla. Hermostuin itse liikaa, kun pukemisen sijaan alkoi kiukuttelu, eikä kellokaan ollut kuutta aamulla vielä. Sanoin turhan tiukkaan sävyyn, että nyt olet hiljaa, keskityt pukemiseen ja puhut päiväkodissa seuraavaksi. Koin huonoa omatuntoa asiasta heti. En kuitenkaan sanonut mitään.

Kello oli tasan 06.00 ja aloin kaivaa autoa lumihangesta. Tyttäreni istui autossa odottamassa ja kyyneleet vierivät hänen poskillaan. Menin lohduttamaan ja pyytämään anteeksi. Lähdettiin lopulta ajamaan hyvillä mielin kohti päiväkotia. Matkalla juteltiin ja käytiin läpi aamuisia pohdintoja. Sään takia ajelimme varovasti, kunnes tuli viimeinen liikennevaloristeys matkalla. Hidastin hieman ja katsoin sivuille, vaikka meillä oli vihreä valo. Lähdin ylittämään isoa risteystä, kun ketään ei näkynyt missään. Nopeasti huomasin, että vasemmalta tulee auto ja nopeasti tuleekin. Ehdin sanoa vain "varo!" ja törmäys tapahtui kello 06.21. 

Ajatuksissani painoin kytkintä alas, vedin vaihteen vapaalle ja käsijarrun ylös. Tässä kohtaa voidaan palata ensimmäiseen kappaleeseen. Kuitenkin törmäyksestä noin minuutin päästä tajuan tilanteen ja alan kysellä takapenkillä turvaistuimessa olevalta viisi vuotiaalta tyttäreltäni, että sattuuko mihinkään, oksettaako, huimaako, pystytkö liikkumaan, näkyykö verta jne. Samaan aikaan yritän nousta autosta pois. Jalkatilani autossa oli painunut paljon kasaan ja oven avaaminen mäessä ylämäkeä päin oli vaikeaa. Pääsin vihdoin pois ja avasin takaoven. Katsoin tilanteen läpi ja tyttäreni oli kunnossa, onneksi. Otin hänet pois savuavasta autosta. Hän ihmettelee, katsoo ympärilleen ja toteaa "äiti sinulla on vähän hassu parkkipaikka ja eihän me edes olla päiväkodilla". Naurahdin ja halasin.

Toisesta autosta ulos tullut kiharapäinen poika oli aivan shokissa, pyyteli anteeksi, käveli ympyrää ja tärisi. Katsoin häntä ja mietin, että miksi. Kävimme nopean keskustelun, jonka aloitin täynnä vihaa häntä kohtaa huutamalla "Mitä helvettiä sinä juuri teit, minulla on vielä lapsi ollut kyydissä, kuinka idiootti pitää liikenteessä olla?" johon hän vastasi epämääräisesti mumisten "Anteeksi, yritin ehtiä vanhoilla vihreillä, oli kiire töihin, pitää soittaa töihin nyt, mullakin on lapsi". Säikähdin täysin ja avasin hänen auton takaoven, mutta näin vain turvaistuimen. Sen jälkeen hän mumisi, ettei lapsi ollut nyt kyydissä. Huokaisin ja hänen soittaessaan töihin soitin itse hätänumeroon. Tässä kohtaa tajusin, että ohi menee paljon autoja, eikä kukaan ollut pysähtynyt auttamaan. Kerroin puhelussa kolaritilanteen ammatillisesti ja nopeasti, kuten olin ensihoidossa töissä ollessani oppinut. Vastauksena sain "Kiitos, ambulanssi, poliisi ja palokunta tulevat paikalle nopeasti". 

Tässä kohtaa yksi nainen pysähtyi ja sanoi, että tulkaa auton sisälle lämmittelemään sieltä pakkasesta. Hetken epäröin, mutta päätin luottaa, sillä ulkona oli -18 astetta. Nainen kysyi, että ollaanhan me kunnossa ja soitettu apua. Vastasin molempiin kyllä, jonka jälkeen nainen antoi puhelimensa tyttärelleni, josta hän katsoi Pipsa possua. Kiitin häntä kovasti ja kiitos edelleen avusta, mikäli luet tätä.

Palokunta saapui, sammutti autot savusta ja kertoi, että autojen räjähdys ei ollut kaukana. Kiharapäinen poika harhaili shokissa edelleen ja sanoin palokunnalle, että poika lämpöiseen ettei tule hypotermiaa. Palomies totesi, että poliisi ja ambulanssi ovat ihan juuri täällä, että odottakoot ulkona siihen asti. Pian ambulanssi saapui ja ottivat meidät tarkistukseen ensin. Kaikki oli kunnossa molemmilla ja tyttäreni oli innoissaan päästyään ambulanssiin. He olivat todella ammattimaisia, ystävällisiä ja antoivat tyttärelleni pehmolelunkin. Kehottivat soittamaan kyydin kotiin ja kertoi jatko-ohjeita. Soitin omalle mummolleni, joka papan kanssa tuli hakemaan pian. Tarkistuksen jälkeen teimme kiharapäisen pojan kanssa vaihdon ja me menimme poliisiautoon kertomaan näkemyksemme. Toisia ohittaessamme vihani poikaa kohtaan nousi ja tenttasin hänen nimensä, jota en toki tässä voi paljastaa. Sanon kuitenkin, että sukunimensä, kun kertoi, niin purskahdin nauruun. En pystynyt alkuun uskoa sitä, koska nimi oli todella ironinen tilanteeseen nähden. Poliisi naurahti myös tilanteelle ja sitten ohjasi meidät autolle. Tilanne oli onneksi selkeä ja kolarin syy ja aiheuttaja ei ollut epäselvä. Kuulin myös poliisilta, että kiharapäisellä pojalla ei ollut ajokorttia, ajoi reilua ylinopeutta punaisia päin ja vielä äitinsä autolla luvatta, eikä tämä ollut hänen ensimmäinen kerta vaan neljäs!!

Mummo ja pappa saapuivat paikalle ja mummo juoksi halaamaan meitä aivan järkyttyneenä. Soitin töihin ja kerroin etten pääse aamuvuoroon ja jään sairaslomalle hetkeksi. Töissä ymmärrettiin täysin ja ohjasivat työterveyteen ja psykologille, jossa kävinkin. Se auttoi, että pääsi purkamaan vihaansa ja katkeruutta. En kuitenkaan ole vielä kyennyt antamaan anteeksi, mutta oppinut elämään asian kanssa. Autot meni molemmat lunastukseen, olivathan ne aivan tohjona. Isäni onneksi hyvin nopeasti sai ostettua minulle toisen auton papan kanssa, kiitos siitä.

Tyttärelleni ei jäänyt traumoja tästä, ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ja tavallaan hyvä niin. Onneksi toinen lapseni, poikani oli tällöin isällään. Olen tämän kokemuksen myötä oppinut sopimisen tärkeyden, onneksi sovimme tyttäreni kanssa ennen ajamista riitamme, vaikka ei nyt pahemmin käynytkään. Mummo ja pappa jäivät meille hetkeksi kylään pelailemaan lautapeliä ja tarkkailemaan vointiamme. Se oli äärimmäisen hyvä, koska stressireaktioni pääsi purkautumaan rauhallisemmin. Kiitos siis myös mummolle ja papalle.

Pian aloin oksentamaan useita kertoja, takaraivoon sattui ja lähdin akuuttiin. Akuutissa tutkittiin ja mitään lievää aivovammaa eli aivotärähdystä vakavampaa ei ollut. TT-kuvat otettiin, labroja myös sekä tarkkailtiin vitaaleja, kuten verenpaineita, happisaturaatiota jne. Nopea nytkähdys sivulle kolarissa aiheutti varmasti nämä kivut. Oltiin tyttären kanssa minun äidilläni sen jälkeen, koska en halunnut olla yksin ja aivotärähdyksen saaneena kannattaa olla joku valvomassa ja herättelemässä öisin parin tunnin välein. Seuraavana päivänä tuli itkut ja ajatukset "mitä jos" ja näitä pääsin nopeasti purkamaan työterveyden psykologilla sekä läheisten kanssa. 

Toivon, että jokainen lukija miettii omaa liikennekäyttäytymistään ja sopimisen tärkeyttä. Muistakaa käydä keskustelemassa etenkin vaikeat asiat ammattilaisen kanssa, jotta ne eivät jää vaivaamaan myöhemmin. Kiitos, kun luit. Minun instagramista löytyy lisää kohokohdista "Kolari2024" sekä kuvia. Intagramista löydät minut nimellä @amaemilia_

2024

 Vuosi 2024

Mistä sitä aloittaisin? Niin paljon asioita joista haluisin kirjoittaa. Jos aloitan alusta niin  jään miettimään minkä asian alusta... Aloitan siis ehkä lopusta, vuoden 2023 lopusta. 

Syksyllä muutin Lahden sisällä uuteen kotiin lasteni kanssa. Valmistuin perustason ensihoitajaksi/lähihoitajaksi. Aloitin uudella kuntosalilla sekä aloitin personal trainerin kanssa henkilökohtaisen valmennuksen. Aloitin työt kuntoutussairaalassa lähihoitajana. Paljon uutta. 

Vuosi 2024 alkoi myös uudella. Tosin pienellä erolla vuoteen 2023. Tämän vuoden uudet asiat ei ole positiivisia. Lääkärikäynti ei mennyt niin kuin piti, mutta tästä selvitään. Töissä oli henkisesti kuormittava tilanne (johon sai heti keskusteluapua). Jouduin kolariin 5.5v tyttäreni kyydissä, kirjoitan tästä oman postauksen. Murehdin autoa, joka meni lunastukseen ja töihin en ilman autoa oikein pääse. Tulin jätetyksi, taas. Alan pohtimaan miksi en kelpaa, mikä on vikana, löydänkö ikinä ketään sittenkään, haluanko minä vaan vääriä ihmisiä, onko se oikea sittenkin liian lähellä vai liian kaukana? Yksin hyvä ja helppo, joten miksi edes mietin näitä. Saanhan valita mikä kanava telkkarista, mitä musiikkia kuuntelen autossa eikä tarvitse tehdä tilaa sängyssä toiselle. Helppoa eikö? Toisaalta kaipaan sitä kun saa kysyä "otatko kahvia" tai kiukutella kaupan kassalla, kun toinen unohti punnita kurkut ja matka hidastuu (Näin tapahtui kolarin jälkeen kauppareissulla kauppajonossa minua edellä olevalle pariskunnalle.) Kolarin jälkeen pää on alkanut myös miettiä "mitä jos...", vaikka se on järjellä ajateltuna turhaa, niin silti se miettii ihan niitä kamalimpiakin mahdollisia tilanteita.

Yritän parhaani mukaan olla liikaa miettimättä, koska muuten romahdan täysin, eikä mulla siihen ole varaa just nyt ainakaan. Pari päivää sitten kesken iltapalan meillä hajosi mikro ja rupesin itkemään ja nauramaan yhtä aikaa. Seuraavana päivänä jouduin lähteä iltavuorosta kesken pois, sillä päiväkodista soittivat ja sanoivat, että lapsi kipeänä. Nyt kirjoitan tätä, kun kuumeinen tyttöni nukkuu vieressäni. Minulla olisi loppuviikolle ja alkuviikolle paljon suunnitelmia, joten toivoen lapsi parantuisi pian, enkä itse sairastuisi. Miten voi olla tämmöinen tuuri tai oikeastaan epäonnistumisten jana? Jatkuuko tämä vielä vai onko jo aika lähteä parempaan suuntaan? 

Noh, täytyy miettiä positiivisen kautta ja miettiä myös hyviä asioita elämässä. Ystävät ovat tärkeitä ja olenkin viettänyt heidän kanssaan aikaa, kuten käynyt avannossa ja myös ihan bilettämässä sekä elokuvissa. Perhe on myös tärkeä ja olenkin ollut viimeaikoina tavallista enemmän puheissa isäni kanssa ja hän osti papan kanssa minulle auton sekä korjasi sitä, nyt kelpaa ajella! Äidilläni olin vasta yökylässä ja soitellaan usein pitkiä puheluita. Sisarusten kuulumisia saan päivittäin lukea meidän WhatsApp -ryhmästä. Lasten kanssa ollaan oltu ruotsin risteilyllä tammikuun alussa, helmikuussa Disney On Ice -esityksessä, elokuvissa ja tarkoitus mennä lähiaikoina uimahalliin tai jopa flamingon kylpylää! Koti on pysynyt siistinä ja ostin uuden aivan ihanan ruokailuryhmän! Paljon siis myös hyvää!

Kiitos, kuin luit ja otathan mun blogin sekä Instagramin seurantaan @amaemilia_ 

Oikeus omaan kehoon on jokaisella.

Jokaisella on oikeus päättää omasta kehosta ja seksuaalisuudesta.

Tämä aihe on koskettanut minua henkilökohtaisesti ja taustalla on rankka tarina kesältä 2015, jolloin olin 15 vuotias. Seurustelin itseäni vanhemman miehen kanssa kuukauden, enkä ollut vielä valmis seksiin tai liialliseen läheisyyteen. Hän oli 19 vuotias ja hänelle seksi ei ollut uutta ja kovasti halusi minun kanssa tätä. Asiasta puhuttiin ja sanoin, että kerron kyllä heti kun olen valmis. Kuukauden odotti, jonka jälkeen ei enää halunnut odottaa. Jättämisen sijaan painosti kahta kauheammin ja suostuin riisumaan paitani ja halailemaan, mutta en sen enempää. Olimme autossa Lahden mukkulan uimarannan parkkipaikalla myöhään illalla ja hän päätti tehdä sen, kaikkein pahimman. Yritin päästä pois, mutta voimat loppuivat ja epätoivo iski. Pelko valtasi koko kehoni ja mietin miten tästä selviän. Hän sai riisuttua minut kokonaan ja työntyi sisään. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja tajusin, että satutan itseäni enemmän mikäli yritän paeta vielä. Jäin paikalleni ja odotin, että hän lopettaa. Se ei montaa minuuttia onneksi kestänyt, mutta jokainen sekuntti tuntui tunnilta. Elämäni pisimpiä minuutteja. 

Hän lopetti vihdoin ja suorastaan heitti minut ja vaatteeni pois autosta ja ajoi pois. Jäin parkkipaikalle pukeutumaan ja yritin olla itkemättä. Yksi ohikulkija näki minut, mutta ei tehnyt mitään muuta kuin katsoi. Hän ei ehkä tiennyt mistä oli kyse, mutta katsoi minua pitkään. Hän oli hieman vanhempi rouva koiran kanssa. Kävelin siitä suoraan isoäidilleni ja valehtelin illan kulun hänelle. Kävin nukkumaan, mutta painajaiset seurasivat yöstä toiseen. Matka isoäidille oli kuumottava, sillä pelkäsin kävellä yksin. Selvisin kuitenkin ilman harmeja. 

Seurauksena tästä oli jatkuvat painajaiset, unissa kävelyt, huudot ja ahdistus pimeän tullen. Lisäksi arvostus itseäni ja kehoani kohtaan lähti lähes kokonaan. Rakensin muuria itselleni ja jos joku vahingossakin koski, niin saatoin kiljua ja siinä sitä selitettävää olikin. Sen jälkeen, kun kosketus ahdistus meni, niin arvostukseni itseäni kohtaan oli niin nollassa, että seksi ei tuntunut enää miltään. Makasin tämän jälkeen todella monen kanssa ja se ahdistaa ja oksettaa edelleen. 

Nyt arvostan itseäni ja kehoani. Olen käsitellyt asiaa hyvin ja valmis jakamaan tämän kaiken, miksi? Koska tämä on aihe josta ei puhuta, mutta sitä tapahtuu usein. Haluan välittää tämän kautta tarinan, antaa vertaistukea, auttamaan ymmärtämään miltä luvaton kosketus tuntuu toisesta, herättämään ajatuksia ja rohkaisemaan puhumaan tästä. Olin asiasta täysin hiljaa kaikille siihen asti, kun täytin 18 vuotta. Sen jälkeen kerroin äidilleni, isälleni, lasteni isälle (juuri silloin tavattu) sekä parille tärkeälle ystävälle. Kävin lisäksi psykologilla keskustelemassa asiasta, lääkärillä ja monella terapeutilla. Tämä on ollut raskas aihe itselle, mutta onneksi sentään käsittelin asian näin nuorena, enkä vasta 40 vuotiaana aloittanut puhumaan. Tämä on heijastunut sen jälkeisiin parisuhteisiin, mutta onneksi puhuminen on auttanut. Olen saanut paljon tukea ja ymmärrystä, joten sen avulla olen päässyt tästä asiasta näin hyvin yli. Treffeille tuntemattoman miehen kanssa on edelleen iso haaste, koska pelko astuu esiin. Olen käynyt ulkona kyllä ja tavannut uusia ihmisiä, mutta vielä välillä se tuntuu mahdottomalta ja perun tapaamisen sen takia kokonaan. Aina toki hyvä olla varovainen, mutta oma varovaisuus on välillä vähän liikaa. 

Moni ajattelee, että ansaitsin raiskauksen, koska teintai sanoin jotain "provosoivaa", mutta et. Se on väärin ajateltu, ei kukaan sitä ansaitse. Ei vaikka olisit aiemmin sanonut haluavasi, mutta muutit mielesi, joten se on silloin ei. Ei vaikka olisit lähettänyt paljastavia kuvia tai rivoja viestejä. Se on ei, niin kauan kun se hetki tulee ja päätät sanoa kyllä. Kukaan ei ole ajatusten lukija, mutta kyllä sen verran pitäisi tietää molempien, että onko tämä tässä ja nyt minun kanssani ok harrastaa seksiä vai ei. Jos on epävarma toisen haluamisesta, niin kysykää. Se ei ole noloa, vaan reilua. Koskeminen millään tasolla toiseen täytyy olla luvan kanssa, vaikka vain halaisit, niin asian pitää olla ok toiselle myös. Pitäkää huolta itsestänne, arvostakaa, uskaltakaa sanoa ei ja pitäkää oikeuksistanne kiinni. Jokainen meistä on erilainen ja kokee kosketuksen eri tavalla ja tämä on täysin fine. 

Nyt olen kahden lapsen äiti ja tuntuu kamalalta ajatella, että oma lapsi kokisi mitään tälläistä ikinä. Minulla on tyttö sekä poika ja heitä haluan suojella kaikelta, mutta niin teki minunkin äiti ja silti joskus näin käy. Ei ketään voi lukita kotiin. Kaikkeni teen kuitenkin, että heille ei mitään pahaa käy ikinä tai he ei satuta ketään koskaan. Lapset ovat maailman rakkaimmat ja heidän eteen tekisi mitä vain. 

Kiitos, kun luit loppuun. On helpottavaa päästä jakamaan tämä teille kaikille, sillä se tarkoittaa myös sitä, että olen nyt vahva ja pystyn tähän, asia käsitelty omassa päässäni. :) Saa tulla jakamaan omia tarinoita ja ajatuksia minulle instagramissa, mainitse saako tarinaasi jakaa nimettömänä. :) @amaemilia_ 

Toinen synnytys.

 Hei taas! Ajattelin tulla kertomaan miten mun synnytys meni. Hän on nyt yli 6kk, joten vähän jäljessä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Meille syntyi 27.06.2020 toinen lapsi ja hän on poika nimeltä Ilari Väinö Erkki. Kaikki alkoi siitä, kun minulla oli illalla pientä mahakipua ja sellaista pistelevää tunnetta ylävatsalla. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi lähteä silloin sairaalaan, vaan halusin seurailla tilannetta kotona. Kovia harjoitussupistuksia tuli ja rentouduin sohvalle mieheni kanssa, kun esikoinen oli nukkumassa jo. Olin menossa jääkaapille hakemaan jotain syötävää myöhemmin, kun olo vähän helpotti. Siinä kohtaa, kun jääkaapin oven kerkesin avaamaan alkoi lapsivettä tulemaan reippaasti. Ensin nauroin ja huusin mieheni siihen, että tuo pyyhkeitä, koska sitä tuli aika paljon. Sitten kuitenkin nauru muuttui huoleksi, koska tajusin laskettuun aikaan olevan yli kuukausi vielä. Mieheni soitti äitinsä hoitamaan Elenaa, jotta me päästään sairaalaan heti. Sairaalassa tuli edelleen lapsivettä ympäriinsä ja naureskelin asialle, vaikka vähän hävetti. Onneksi henkilökunta lohdutti kertomalla tämän olevan arkipäivää heille.

Supistukset kuitenkin loppui, eikä synnytys lähtenyt käyntiin itsestään. Odoteltiin ja odoteltiin, mutta ei mitään tapahtunut. Jumppailin jumppapallolla ja kävelin portaita ylös ja alas, mutta ei. Aloin turhautumaan ja pelkäämään, että joudutaan käynnistelemään. Myös vesien menojen takia tulehdusriski on suuri, joten pelkäsin sitäkin. Välillä tuli napakoita supistuksia 1min-4min välein ja sitä saattoi kestää pidempää, mutta sitten ne hiipui. Ensin antoi toivoa, että synnytys lähtisi käyntiin, mutta turhaan ehdin toivoa mitään. Muun ajan, kun en jaksanut jumpata tai ravata portaita käytin ohjelmien katsomiseen. Katsoin synnytys tarinoita ja muistutin itseäni siitä kivusta, mutta silti toivoin, että oma synnytys vaan alkaisi pian!

Muutaman päivän jälkeen kuitenkin tehtiin tarvittavat tutkimukset käynnistyksen aloittamista varten. Vauvalle annettiin keuhkoja kypsyttävä lääke kaksi kertaa ja siinä välissä oli 24h väliä. Antibiootti laitettiin suojaamaan tulehduksilta. Ensimmäinen käynnistys menetelmä oli jokin nielaistava pilleri, joka aiheutti kamalat supistukset, johon vauva reagoi. Sydänäänet heittelivät rajusti ja sain suihkeen, joka lopetti heti supistukset. Vauvan olo parani ja stressi häneltä helpotti, joten sydänäänet muuttui taas normaaliksi. Seuraavana päivänä laitettiin ballonki, mutta se ei toiminut ja jouduttiin ottamaan pois, koska ei tullut itsestään. Ballonki sai mun tapauksessa olla max 6h ja koko sen 6h ajan tuli järkyttävän kipeät supistukset erittäin tiheään tahtiin. Heti, kun 6h tuli täyteen ja otettiin pois, niin supistukset loppui kuin seinään. Pettymys oli suuri. Ajattelin jo, että synnytys lähtee käyntiin kunnolla, mutta ei. Sain vain jäätävät kivut. Stressi oli kova ja olin aika väsynyt näihin jo, koska fyysisesti erittäin raskasta. Myös henkisesti oli raskasta, kun ei toiminut käynnistys heti ja pelkäsin, ettei seuraava yrityskään tuota toivottua tulosta. Mahdollisesti olisi jouduttu sektioon jos käynnistys ei olisi toiminut myöhemmin. 

Tämän jälkeen olin 1-2cm auki, kohdunkanava hävinnyt ja kohdunsuu edelleen tosi takana. Tämän takia kalvojen puhkaisu oli mahdottomuus. Taas sain odotella yön yli, mutta onneksi aamulla laitettiin oksitosiinitippa. Tämä aiheutti entistä kipeämmät supistukset ja kipu oli järkyttävää. Supistuksia tuli tiheästi, että ei siinä kauaa kerennyt levähtämään, kun alkoi jo uusi. Sen verran kuitenkin, että korttia pelailtiin miehen kanssa ja oman vuoron kerkesi ehkä just loppuun ennen seuraavaa supistusta. Oksitosiini annosta nostettiin puolen tunnin välein 15ml/h ja lopulta oli 90ml/h, niin sillä mentiin, eikä nostettu enää. Synnytyssalissa pyysin epiduraalin ja sitä lisättiin vielä myöhemmin lisää, kun kivut alkoi tulemaan takaisin. Ilokaasua vetelin pitkin päivää ja sainkin siitä välillä apua. Synnytyksessä varsinkin siitä oli apua. Minua alkoi ponnistuttamaan neljän aikoihin 27.06.20. ja poikamme syntyi pitkän ja raskaan viikon jälkeen kello 16.11, eli ponnistusvaihe oli vain 11min. Kyyneleet vierähti meillä molemmilla miehen kanssa, kun sain pienen nyytin syliin. Se ei kuitenkaan ollut kauaa näin ihanaa. Synnytin raskausviikolla 35+5 ja aikaisten viikkojen takia pieni poikamme ei osannut hengittää itse tarpeeksi hyvin, joten hänet kiikutettiin heti teho-osastolle. Itse en päässyt heti perässä, koska piti ommella pieni haava alapäästä, piti käydä suihkussa pesemässä veret pois ja syödä sekä vaihtaa vaatteet. Mieheni meni vauvan mukana ja hyvä niin, ettei pienen tarvinnut yksin mennä. Onneksi pääsin nopeasti itse myös katsomaan vauvaa teholle.

Olin sunnuntaista lauantaihin sairaalassa, eli aika kauan ja itse en tykkää olla sairaalassa yhtään. Olin myös sen takia viikon erossa Elenasta, joka oli äidilläni sen viikon. Tuttu ja turvallinen paikka, mutta 2-vuotiaalle ja minulle viikko erossa toisistamme oli kamalaa. Onneksi Elena tuli sairaalaan kerran ainakin käymään silloin, kun en ollut kovissa kivuissa. Halusin ja sain lähteä lauantaina 27.06.2020 kello 23.30, eli vain muutama tunti synnytyksestä. Tuntui karulta, että pieni vauva oli ilman äitiä teholla yön yli, mutta olen vain ihminen, joka tarvitsee unta myöskin. Varsinkin tuollaisen viikon jälkeen. Vauva oli teholla perjantaihin asti ja kävimme siellä joka päivä. Olin aamusta iltaan vauvan kanssa ja harjoiteltiin imetystä myös, joka sujui todella hienosti. Elena pääsi näkemään pikkuveljeä maanantaina ja perjantaihin asti kävimme koko perhe siellä yhdessä. Onneksi siellä oli leikkihuone, jossa Elena viihtyi hyvin leikkimässä toisen vanhemman kanssa. Me vuoroteltiin mieheni kanssa, että kumpi menee vauvan ja kumpi menee Elenan luokse. Mieheni oli kaikki päivät mun kanssa sairaalassa, koska koskaan ei tiennyt mikä käynnistys menetelmä toimii ja kuinka nopea synnytys on. Mieheni oli silloin töissä tunnin ajomatkan päässä, joten ei uskallettu ottaa riskiä, ettei kerkeä synnytykseen mukaan. Mieheni oli myös osan öistä mun kanssa, mutta jouduin monesti vaihtamaan osastolta toiselle ja kaikilla osastoilla mies ei saanut yöksi jäädä, joten siksi vain osan öistä. Hänestä oli kyllä iso tuki silloin.

Yleensä ensimmäinen synnytys on kaikista pahin ja loput synnytykset helpompia, mutta esikoisen synnytykseen verrattuna tämä oli todella kamala. Uskon, että Elenan synnytys oli synnytykseksi helppo ja tämä toinen erittäin raskas, jopa synnytykseksi.

Perjantaina päästiin sairaalasta kotiin ja siitä meidän uusi arki alkoi. Kiitos, kun luit ja toivoen tykkäsit! :)

Maanantai!

Moikka! Mulle on tullut viestejä paljon, että haluaisi kuulla meidän tavallisesta arjesta. Ajattelin siis kertoa meidän maanantain 30.03.2020 päivän tapahtumat ja tekemiset. Tämä sisältää reseptin!

Meidän maanantai aamu alkoi tavallisesti ja heräiltiin 8.00 jälkeen. Elenalla tulee usein aamuisin äiti kaipuu ja otankin pienen mun viereen rauhassa heräilemään. Maanantai aamuna Elenalla kuitenkin tuli myös valtava ikävä mummua, eli mun äitiä. Hänellä tuli itku ja suuttui mulle, kun ei voitu soittaa mummulle. Äitini oli silloin töissä, eikä hän siellä ehdi jutella. Lasten ohjelmat ja hedelmiä sekä marjoja aamupalaksi kuitenkin piristi Elenan mieltä. Söin itsekin aamupalan ja tehtiin aamutoimia, kuten hampaan pesu, potalla käyminen, vaipan vaihto, vaatteiden vaihto sekä Elenan rasvaus kuuluu meidän aamurutiineihin, sillä Elenalla on tavallista kuivempi iho. Sen jälkeen Elena leikki ja minä aloin tekemään jauheliha keittoa. Siinä samalla otettiin facetime puhelu mun kummitädille ja serkulle.

Jauhelihakeitto: 

800g jauhelihaa

1kg perunoita

600g pakastejuureksia

1.5l vettä

3 lihaliemikuutiota

12 kokonaista mustapippuria

2tl suolaa

2tl paprikajauhetta

2tl jauhelihamaustetta

2tl basilikaa

1. Pese, kuori ja pilko perunat. Laita vesi kattilaan ja lisää perunat.

2. Paista jauheliha ja lisää paprikajauhe, jauhelihamauste ja basilika. 

3. Lisää kattilaan juurespussit, lihaliemikuutiot ja mustapippurit sekä suola.

4. Keitä kannen alla noin 10-15min ja lisää kattilaan jauheliha.

5. Keitä vielä 15min, jonka jälkeen anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 20min.

Valmis tarjoiltavaksi. Tästä syö kaksi aikuista ja taapero noin 4-6 päivää. Muista varata tarpeeksi suuri kattila! Keitto säilyy paremmin jos lämmittää myöhemmin vain oman annoksen verran, eikä koko keittoa aina kerralla.

Käytiin Elenan kanssa ulkona tekemässä hiekkakakkuja ja samalla vaihdoin kuulumisia parin läheisen kanssa puhelimessa. Elena on ihan valtavasti innosunut hiekkalaatikko leikeistä. Hän menee usein eteiseen ja ottaa ämpärin ja lapion käteen, pipon päähän (väärin päin) ja kengät jalkaan (nekin väärissä jaloissa) ja huutaa "äiti äiti kakku kakku" ja osoittaa ovea kohti. Onneksi meidän takapihalla on hiekkalaatikko, niin Elena pääsee päivittäin tekemään hiekkakakkuja, eikä tarvitse kauas lähteä. Me ulkoillaan aika monipuolisesti, käydään metsässä paljon, vaunulenkeillä ja leikkipuistoissa myös. Sää on ollut super hyvä viime päivinä ja ennusteen mukaan lämpenee vaan, joten ollaan ulkoiltu melkein koko päivä aina.

Puolen päivän aikoihin tultii sisälle syömään keittoa ja mentiin päikkäreille. Nukuttiin noin kolmeen asti, jonka jälkeen välipala parvekkeella. Meidän entisessä asunnossa ei ollut parveketta, joten kalusteita ei olla ehditty vielä hankkimaan. Laitoin parvekkeelle siis väliaikaisesti patjan, tyynyjä, peittoja ja mattoja ja grillikin ostettiin sinne. Lämmin, pehmeää ja mukavaa ainakin siellä on, vaikka ei niin tyylikästä. Elena on tykännyt ihan kauheasti olla siellä ja touhuta omia leikkejä. Meillä lattiasta kattoon asti lasitettu parveke ja lasin läpi Elena katselee alhaalla lenkkeileviä ihmisiä ja koiria! Elena on ihan hullaantunut koirista ja haukkuu aina vähintään vartin, kun näkee yhdenkin koiran vilaukselta tai edes kuulee koiran haukkuvan. Parvekkeella ja hiekkakakkuja ulkona tehdessä menikin loppu päivä. Välissä käytiin syömässä vain keittoa sisällä ja vaihtamassa vaippaa.

Sain mä vissiin vähän uutta blogi tekstiäkin tehtyä parvekkeella. Illalla käytiin pesulla ja Elena pääsi vaahtokylpyyn ankkojen, muumien ja vauvan kanssa (en puhu oikeista, vaan leluista😂😂). Sillä aikaa iskäkin oli tullut kotiin ja teki neidille iltatoimet. Sitten käytiin koko porukka nukkumaan.

Tälläsiä meidän perus arkipäivät usein on! Ruuanlaittoa, ulkoilua ja paljon leikkimistä. Tuu kertomaan miten teidän tavalliset päivät menevät! Ig: @amaemilia_

Heippa hei!!

Uusi koronavirus.

Heips! Ajattelin tehdä blogipostauksen koronaviruksesta. Tein instagramissa kyselyn ja kiinnostuneita lukijoita oli yllättävän paljon, vaikka muutama prosentti enemmän oli ei kiinnostuneita. Tämä on siis teitä kiinnostuneita varten! Huomioi, että tämä on julkaistu 28.03.2020.

Mikä on uusi koronavirus?

Uusi koronavirus on nimeltään COVID-19, joka tulee sanoista corona, virus, disease. Uusi koronavirus on nimetty sen sukulaisviruksen, SARS-koronaviruksen mukaisesti. Koronavirus on suuri joukko viruksia, joita on nyt valitettavsti todettu ihmisillä sekä eläimillä.

Koronaviruksen oireita:

Ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion, mutta tähän voi jopa kuolla. He jotka ovat vakavasti sairastuneet tähän, niin usein heillä on ollut joku perussairaus, esim. Keuhkosairaus, sydän- tai verisuonitauti tai diabetes. He siis kuuluvat riskiryhmään.Tähän tautiin kuuluu esimerkiksi yskää, kurkkukipua, kuumetta, väsymystä, hengenahdistusta ja lihaskipua.

Miten ehkäistä tartuntaa? 

Pidä huolta käsihygieniasta ja vältä sosiaalisia kontakteja. Älä yski tai aivastele toisia päin. Pese kotona oven kahvat ja kaikki se, johon ehdit koskea tultuasi kotiin ennen käsienpesua.

Miten koronavirus on levinnyt maailmalla ja mikä on sen tilanne nyt?

2019 joulukuussa tämä pandemia sai alkunsa Kiinassa. Uudenvuodenaattona tästä lähetettiin varoitus maailman terveysjärjestöön, WHO, jonka mukaan Wuhanin kaupungissa oli keuhkokuumeen kaltaisia tapauksia. Tartuntoja oli jo 27. Lievistä toiminpiteistä huolimatta tauti lähti leviämään ensin Etelä-Koreaan, jonka jälkeen Japaniin ja sitä kautta ympäri maailmaa. Ennen leviämistä Kiinassa todettiin ensimmäinen tautiin kuollut, joka oli yli 60-vuotias mies. Toimenpiteita aletaan tehdä enemmän ja tutkimustuloksia alkaa tulemaan. Tutkimuksen mukaan 12.01.2020 tartuntoja olisi yli 1700, vaikka julkisesti ilmoitettu määrä oli 62. Yhä useampi ihminen alkaa kuolemaan tähän, myös Kiinan ulkopuolella. Tartuntoja todettiin pian 25 eri maassa ja se laajenee koko ajan.  Italian tilanne alkoi olemaan erittäin huolestunut ja tartunnat levisivät siellä kovaa vauhtia. Kolmen kuukauden päästä alkamisesta tartuntoja todettiin maailmalaajuisesti yli 86 500, joista kuolleita yli 3 000.

22.03.2020 on varmistettuja tapauksia 328 277 ja kuolleita 14 366. Italiassa vuorokauden aikana virukseen on kuollut viranomaisten mukaan 651 ihmistä. Vuorokautta aiemmin uhrien määrä oli 793. Yhteensä tautiin on kuollut Italiassa 5476 ihmistä. Sairastuneita on lähes 60 000. Monen kaupungin ja maan sairaalat ovat aivan täynnä ja isoissa ongelmissa, sillä kaikki eivät mahdu. Saksassa yli kahden ihmisen tapaamiset ovat kiellettyjä toistaiseksi, jotta koronavirus ei leviäisi. Ympäri maailmaa kouluja suljettu, toimistoja kiinni ja taphtumia peruttu. 28.03.2020 varmistettuja tapauksia on 618 039 ja kuolleita 28 824. Euroopassa 338 488 ja kuolleita 19 910. Parantuneita on 135 736 ja Euroopassa 39 413. Kiinassa tilanne alkanut hieman rauhoittua. Italiassa on jo yli 10 000 kuollutta.

Entä Suomessa?

Suomessa on 22.03.2020 626 varmennettua koronavirustartuntaa ja yksi kuollut. Kuntaliitto: Koronavirus heikentää kuntataloutta tänä vuonna vähintään 1,5 miljardia. Valtioneuvosti pyysi somevaikuttajia kertomaan faktatietoja koronaviruksesta, jotta päättömät huhut loppuisivat. Kaikkien olisi hyvä olla kartalla tilanteesta ja näin valtiolliset tiedotteet saataisiin kaikille ymmärrettävään muotoon. Lisäksi jaettaisiin ohjeita kuinka toimia tässä pandemiassa. Lentoyhtiö Finnair on järjestänyt lisälentoja, jotta lomalla olevat suomalaiset pääsevät takaisin Suomeen. Koronaviruksen takia on uimahallit, kirjastot, kouluja, baareja, sisäleikkipuistoja ja kaikki vastaava suljettu. Uusimaa eristettiin muusta Suomesta tänään lauantaina 28.03.2020. Rajoitus kestää ainakin 19.04 asti. Rajan voi ylittää ainoastaan töiden tai muun tärkeän velvoitteen takia. Poliisi vahtii rajoja kunnolla ja myös julkista liikennettä. Suomessa on nyt 1 163 todettua tartuntaa, joista kuolleita 9. Parantuneita Suomessa on 10.

Minkälainen ennuste on annettu tälle pandemialle?

Joidenkin lähteiden mukaan tämä saattaisi kestää vielä puoli vuotta, toiset ovat taas sitä mieltä, että kesäkuussa alkaa laantumaan tämä, ja että toukokuu olisi pahin. Itse toivon, että ihmiset osaisivat käyttäytyä niin, että tämä loppuisi pian. Haluan elää vapaasti ja kulkea vapaasti pelkäämättä, että saan tartunnan, saati sitten tartunnan mahdollisia seurauksia. Ennuste on kuitenkin aina vain ennuste, eli ei lupaus. Kukaan ei voi luvata ajankohtaa milloin tämä olisi ohi. Ei myöskään tiedetä oliko tämä tässä vai oliko tämä vain ensimmäinen aalto? Tuleeko tämä pian takaisin, kun tilanne alkaa olla ohi? Sitä ei kukaan osaa sanoa. On vain lukuisia ennusteita asiasta.

Miten koronavirus on vaikuttanut meidän perheeseen?

Koronavirus on tottakai vaikuttanut meidän perheeseen ja me otamme tämän vakavasti, vaikka kaikki ei todellakaan ota. Pesemme käsiämme paljon enemmän mitä yleensä, eikä me liikuta kotoa, kun ulkoilemaan perheen kesken ja pakollisiin paikkoihin, kuten kauppaan ja mieheni töihin. Vältämme kaikki ylimääräiset sosiaaliset tilanteet, kuten hoplop, uimahalli, kirjasto ja kaupassakin pyrimme käymään kerran tai kaksi viikossa. Mieheni käy ainakin toistaiseksi töissä, mutta me Elenan kanssa olemme vain kotona ja ulkona kahdestaan. Emme mene myöskään ulkona toisten ihmisten lähelle, vaan leikimme keskenämme. Emme myöskään tapaa sukulaisiamme ollenkaan paitsi videopuhelussa. Pesen ovenkahvat ja valokatkaisimet säännöllisesti.

Elena tuli viime viikolla flunssaan ja viikonloppuna nousi kuume, joka on nyt jatkunut tämän viikon maanantaihin asti. Se toki on vaikuttanut myös meidän liikkumattomuuteen, koska ei päästy koko viime viikolla ulos juuri yhtään, eikä myöskään alkuviikosta. Onneksi kuume laski ja pääsimme taas ulkoilemaan. Toki tässä tilanteessa huolletti, ettei ole koronavirus, mutta lääkärissä tästä ei oltu huolissaan, eikä minä tai mieheni saanut tartuntaa. Luulen, että ei ollut koronaviruksen aiheuttamaa, mutta oli mitä oli, niin hyvä, kun meni ohi.

Miten ihmiset ovat käyttäytyneet tämän viruksen jyllätessä ja mitä mieltä minä olen siitä?

Ihmiset ovat jakautuneet erilaisiin ryhmiin, kuten; paniikkilaiset, vastuulliset, kiinnostuneet ja välinpitämättömät.

Paniikkilaiset ovat ostaneet varastot täyteen ruokasäilykkeitä, vessapaperia, saippuoita ja vaikka mitä. He ovat hamstranneet niitä älyttömän pitkiksi ajoiksi, ja kun heillä on kaikki tarpeellinen pitkäksi aikaa he pysyvät karanteenissa kotona. Jotkut jopa pukeutuvat kauppaan valtaviin suojavaatteisiin ja kasvosuojiin. Käsidesin hinta oli aiemmin parista eurosta kymmeneen euroon ja nyt lähemmäs sataa euroa. He kuitenkin ostavat niitäkin, vaikka saippualla peseminen on todettu tehokkaamaksi ja riittäväksi. Tämä hamstraaminen on johtanu siihen, että kaupan hyllyt ovat aivan tyhjiä. Leipää ei ole, kun yksi pussi jäljellä, josta riitelee viisi muuta jo. Olen kuullut, että monet siivoaa kunnolla kodinkin lähes joka päivä lattiasta kattoon. Huhhu sanon minä! Toisaalta parempi mielestäni näin, kun olla täysin holtiton.

Vastuulliset ovat välttäneet ylimääräisiä julkisia paikkoja, mutta käyvät edelleen kaupassa normaaleilla ostoksilla kerran pari viikkoon. He käyvät töissä mikäli töitä ei voi tehdä etänä. Pesevät käsiä ennen ja jälkeen julkisten paikkojen, eikä mene ulos jos on kipeänä. Pitävät perus hygieniasta pikkasen tarkemmin huolta ja muistavat aivastaa omaan hihaan, eikä toisia päin. Ei tahallaan lähde tartuttamaan itseään tai muita, mutta ei sulkeudu kuukausiksi kotiin. Ei siivoa kotia joka päivä lattiasta kattoon, vaan normaalisti, mutta pesevät oven kahvoja, valokatkaisimia jne useammin.

Sitten on kiinnostuneet, eli ryhmä ihmisiä joita aihe kiinnostaa ja ovat hyvin perillä asioista. He kertovat suosituksia eteenpäin ja katsovat kadulla ilkeästi jos joku aivastaa. Eivät kuitenkaan itse toimi suositusten mukaan aina, vaan oma tekeminen ja sanominen on isossa ristiriidassa. He antavat kuitenkin ymmärtää suurella tiedollaan ja puheillaan, että toimii itsekkin suositusten mukaan. On hyvä, että asioista on tietoinen ja kertoo eteenpäin, kunhan osaisi itsekkin toimia, kuten sanoo muille ohjeeksi.

Sitten on vielä väliinpitämättömät, eli joukko ihmisiä, joita ei edes kiinnosta aihe. He eivät halua edes keskustella tai kuunnella koronaviruksesta yhtään. Käyttäytyvät kuten mitään ei olisi meneillään ja kiroavat jos ei pysty tekemään haluamiaan asioita tämän takia. Esimerkiksi uimahallissa käyminen tai Italiaan matkustaminen ovat tällä hetkellä pois suljettuja kaikilta.

Itse koen kuuluvani vastuullisiin ja toivon myös sinun kuuluvan heihin. Ymmärrän tilanteen vakavuuden, mutta paniikissa en ole. Olen läheisistäni huolissani, sillä siellä on riskiryhmäläisiä ja ihmisiä, jotka työskentelevät hoito alalla. Myös heidän takiaan pysyttelen poissa julkisista paikoista ja vältän kontakteja, ettei heidän tarvitsisi vielä minunkin takiani hulestua. Kuulun itse astman takia riskiryhmään, joten myös itseni takia on hyvä välttää julkisia paikkoja ja ihmisiä.

No, miten tämä kaikki vaikuttaa meihin, ihmisiin? Politiikkaa!

Tällä hetkellä maailmantalous on sekaisin, ympäri maailmaa yritykset menevät nurin ja ihmiset menettävät työpaikkojaan. On sanomattakin selvää, kun ihmiset menettävät tulonsa, heidän ostovoima vähenee ja yrityksiä kaatuu entisestään. Tämä on loputon kierre, jota nyt valtiojohdot ympäri maailmaa yrittävät tukipaketeilla estää tapahtumasta. Kuitenkin, massiiviset lomautukset ovat alkaneet ja tämä näkyy isosti myös Suomessa. Esimerkiksi Finnair on ilmoittanut lomauttavansa kaikki Suomen työntekijät, siis 6000 henkeä! Talouselämä kertoo, että perjantaina 20.03 mennessä ilmoituksia lomauttamisesta oli tehty yli 124 000 työntekijästä. Suomen hallitus yrittää pelastaa yrityksiä nyt tukipaketilla jonka kooksi on määritelty 15 miljardia euroa. Verrattain yhdysvaltain tukipaketti on suuruudeltaan 2000 miljardia dollaria eli noin 1800 miljardia euroa.

On ehkä hyvä miettiä, että miten tähän tilanteeseen jouduttiin? Olisiko viruksen leviämistä esimerkiksi eurooppaan voinut minimoida tai estää, jopa kokonaan oikealla suhtautumisella ja nopeilla päätöksillä, eikö valtiojohdot ole sitä varten, että niillä on valtaa? Hyvänä esimerkkinä surullinen tilanne Italiassa. Italiassa ei tartuttu toimeen tarvittavalla lujuudella ja vakavalla asenteella. Nähtävästi Italiassa ensimmäinen tartunnan saanut mies oli hakeutunut hoitoon useita kertoja ennen, kuin tauti todettiin koronaksi. Vastaavasti  kun ensimmäinen suomalaisen sairastuminen uuden koronaviruksen aiheuttamaan Covid-19-tautiin ilmeni, toimittiin seuraavasti; Milanosta tullut helsinkiläisnainen hakeutui oireiden alettua heti hoitoon ja myös molemmat hänen kauttaan tartunnalle altistuneet henkilöt tavoitettiin heti.  Italiassa ei osattu toimia ennaltaehkäisevästi, kuten selvittää tartunta- ja altistumisketjuja. Tästä syystä tartunnat nousivat parissa päivässä kuudesta yli kahteensataan maan pohjoisosassa ja vain kuusi päivää myöhemmin ensimmäisen todetun tartunnan jälkeen niitä oli jo yli 500, kun muualla Euroopassa kirjattiin vain hajatapauksia. Nyt Italiassa on melkein 90 000 tartuntaa ja yli 10 000 viruksen aiheuttamaa kuolemaa ja viimeisimpien tietojen mukaan uusia kirjattuja koronaviruksen aiheuttamia kuolemia on tullut melkein 1000 vuorokaudessa! Lisäksi teho-hoito paikkoja ei riitä todellakaan kaikille, joudutaan päättämään, että kuka saa elää. Toivottavasti emme Suomessa joudu tällaiseen tilanteeseen, vaikka THL:n ennusteet näyttävätkin aika synkiltä lukemilta.

Suomen hallitus on tehnyt suuria ja tarmokkaita päätöksiä sekä linjauksia lyhyen ajan sisään, jotta saisimme epidemian laantumaan, koulujen sulkeminen, julkisten tapahtumien, uudenmaan eristäminen muusta Suomesta ja niin edelleen ovat historiallisia linjauksia, joita Suomen historian nuorimman pääministerin johdolla oleva hallitus on tehnyt. Sanna Marin on toiminut hienosti uudessa pestissään ja on vakuuttanut sekä varmasti rauhoittanut toiminnallaan Suomen kansalaisia. Toivon, että hallitus tekee kaikki tarvittavat linjaukset jatkossakin yhtä nopeasti niistä asioista, jotka tulevat auttamaan meitä Suomalaisia tämän poikkeuksellisen tilanteen osalta. Suomessa kansa on hieman kahtia jakautunut koronan takia, osa kantaa kortensa kekoon pysymällä vapaaehtoisesti kotona sekä huolehtimalla esimerkiksi riittävästä käsihygieniasta ja yskimistavoista ja osa taas ei välitä pätkääkään. Tämä on asia, joka täytyy saada yhtenäiseksi, nyt emme voi ajatella enää pelkästään itseämme, vaan myös muita. Kuten Sauli Niinistö sanoi, yhdessä me tästä selviämme.

Tässä yksi teksti, joka osui ja upposi minuun. Pisti ajattelemaan ihan tosissaan. Mielenkiintoista lukea tämä blogipostaus ja tämä teksti kymmenien vuosien päästä. Tämän avulla tietää mistä on kyse, mutta myös voi tuntea sen.

"Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.

Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.
Ja kukat alkoivat avautua,
aurinko alkoi loistaa
ja pääskyset palasivat.
Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.

Aamuisit leipä ja kakut paistuivat. Pimeä laskeutui yhä myöhemmin ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020 ja lapset opiskelivat verkkoyhteydellä.
Ja iltapäivällä oli korvaamattoman peli-chatin vuoro.

Oli vuosi, jona ulos sai mennä vain ostoksille.
Pian kaikki sulkeutui, myös toimistot.

Armeija ryhtyi valvomaan liikkumista ja rajoja, koska sairaaloissa ei ollut enää tilaa kaikille.
Ja ihmiset vain sairastuivat.

Mutta kevät ei tiennyt sitä.
Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.
Oli maaliskuun 11. päivä ja kaikki määrättiin karanteeniin.
Vanhukset, perheet ja myös nuoret.

Niin pelko muuttui todeksi
ja kaikki päivät tuntuivat samalta.

Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.
Yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen.
Ilo kirjoittaa niin, että mielikuvitus laukkaa vapaana.
Ilo lukea ja lentää kuvitelmien matkassa.
Oli eräs, joka opetteli uuden kielen.
Eräs, joka ymmärsi rakkautensa suuruuden jouduttuaan eroon elämästä.
Eräs, joka lakkasi tyytymästä tietämättömyyteen.
Eräs, joka jätti tyttöystävänsä huutaakseen mailmalle, että rakastaakin parasta kaveriaan.
Oli eräs, joka ryhtyi lääkäriksi auttaaakseen kaikkia, jotka huomenna tarvitsisi apua.

Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.
Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän ja talous romahtavan.

Sitten saapui vapautuksen päivä.
Olimme kaikki TV:n ääressä ja pääministeri sanoi yleisradiolle, että hätätila oli päättynyt ja tauti hävinnyt taistelun.
Ja niinpä me lähdimme kaduille.
Kyyneleet silmissämme.
Syleilimme läheisiämme niinkuin he olisivat veljiämme.
Huolimatta kaikesta.
Huolimatta taudista.
Huolimatta pelosta.
Huolimatta kuolemasta.

Koska kevät ei tiennyt sitä ja opetti meille kaikille elämän voiman."

Tähän on hyvä lopettaa tämä blogipostaus. Kiitos, kun luit! Seuraavana lauantaina uusi blogipostaus taas! Ig: amaemilia_

Heippa hei!!

Raskaus, tunteita ja ajatuksia!

Heips! Niin kuin edellisessä päivityksessä lupasin, niin nyt kerron vähän mitä tunteita ja ajatuksia raskaus ja vauva on herättänyt minussa ja muissa. 

Raskaus ei ollut vahinko, vaan me sitä toivottiin ja yritettiin. Olin yrittämisen aikana todella malttamaton ja tein jatkuvasti raskaustestejä. Toivoin, niin paljon tulevani raskaaksi, että tein testejä koko ajan. Se ei kuitenkaan ollut hyväksi minulle, koska aiheutti lisästressiä liikaa. Stressi taas voi johtaa moneen ikävään, kuten varmasti tiedätte. Ehkä tämän takia meillä ei tärpännyt heti ensimmäisen kierron kohdalla. Onneksi kuitenkin tulin raskaaksi pian ja testejä ei tarvinnut enää tehdä koko ajan. Stressi tästä helpottikin heti ja olin hetken aikaa todella onnellinen.

Raskauden tajuttuani iski pakokauhu. Ajattelin vain, että "Ei ei ei mitä olen mennyt tekemään. Aloitan kaiken alusta." Kuulostaa kauhealta, eikö? Tämä kuitenkin meni muutamassa viikossa ohi ja olen , niin kiitollinen, että en ehtinyt tehdä mitään ratkaisua tuon sekavan tunne myrskyn takia. Ensimmäinen raskauteni meni suoraan sanottua päin helvettiä ja siitä jäikin pahat muistot. Olin, niin pahoinvoiva koko raskauden ajan, että pelkäsin sen tulevan nytkin. Lisäksi hemoglobiini ja ferritiiniarvot olivat todella alhaiset ja tämä johtikin pyörtyilyyn ja ne taas aivotärähdyksiin. Kipeät supistukset vaivasi minua myös rv30-40 ja niiden takia olimme myös sairaalassa usein. Lisäksi oli paljon muuta riesaa kuten tulehtunut umppari kesken raskauden, joka johti leikkaukseen, virtsan karkailu ongelmia loppu raskaudessa ja vauvan potkut sattui kylkiluihin todella paljon. Ajattelin vain tätä kaikkea negatiivistä edellisestä raskaudesta, enkä ajattelut yhtään, että olihan se silloinkin kaiken sen arvoista ja kestäisin sen saman uudestaan jos olisi aivan pakko. Tajusin tämän kuitenkin ja lisäksi sain ilokseni huomata tämän raskauden olevan paljon helpompi ainakin tähän asti.

Tuo hetkellinen tunne tuli täysin yllättäen, enkä osannut aavistaa mitään tälläistä. Me kuitenkin toivottiin lasta ja yritettiin, joten olin aika hämilläni, kun tämä tunne valtasi minut. Onneksi se meni pian ohi ja tajusin, että mä haluan toisen lapsen nyt ja olen valmis kestämään mitä tahansa hänen takiaan. Nyt olen maailman onnellisin saadessani toisen lapsen. Lapset ovat ja tulevat olemaan minulle koko maailma, sillä rakastan molempia äärettömän paljon.

Ehkäisyn pois otto ja se, että lapsella oli lupa tulla, niin oli minun ehdotukseni. Mieheni ei tarvinnut kuitenkaan kauaa asiaa sulatella, kun hänkin oli jo innoissaan tästä. Hän ei stressanut samalla tavalla kuin minä, että milloin testi näyttää positiivista, mutta oli iloinen, kun kerroin tehneeni positiivisen testin. Alkuun se ei ollut hänelle, niin konkreettista kuin minulle. Ei tietenkään ollut, koska minähän vauvaa sisälläni kannoin, eikä hän. On ollut hauskaa huomata kuinka hän on reagoinnut, kun on päässyt tuntemaan masun päältä vauvan potkut. Äidin ja vauvan välinen suhde kehittyy jo raskaus aikana paljon enemmän, kuin vauvan suhde voi kehittyä isään. Se on normaalia, joten siitä ei onneksi tarvi stressata jos miehelleni tämä tulee oikeasti konkreettiseksi vasta vauvan synnyttyä. Onhan tässä miehelläni kuitenkin aikaa vielä sulatella ajatusta, että vauva tulee ja hänestä tulee isä, vaikka onhan hän jo Elenalle isä, mutta nyt biologisesti myös. Ihanasti hän on jo ollut innoissaan tästä ja on ostellut pojalle auto bodyja ja vaikka mitä!

Me arveltiin, että poika tulisi ja niin tuleekin. Mieheni oli jo ennen rakenneultran varmistusta, niin varma, että poika se on, että osteli auto bodyja ja ns. pojan vaatteita. Tottakai kumpi tahansa olisi ollut tervetullut, eikä sillä sukupuolella ole niin isoa merkitystä meille. Meillä on yksi tyttö, joten kiva, että tulee nyt poika! Ultrassa, kun kävin, niin sukupuoli ei kyllä jäänyt epäselväksi. 

Aika moni on kysellyt, että miten Elena on ottanut tulevan vauvan tulon, ja että hänestä tulee isosisko. Elena täyttää kaksi vasta samassa kuussa, kun laskettu aikani on, joten ei hän vielä ymmärrä asiaa ihan noin. Ollaan sanottu, että äidin masussa on vauva, ja että hänelle tulee pikkuveli. Hän kovasti näyttää mun masua ja sanoo "vauva vauva", mutta tuskin ymmärtää sitä kuitenkaan täysin. Välillä Elenalla menee sekaisin kenen masussa vauva on ja hän saattaa nostaa paitaa ja näyttää omaa masua ja sanoo "vauva vauva". Se on aika huvittavaa, kun toinen on ihan tosissaan. Myös ukin masussa on Elenen mukaan vauva. Olen yrittänyt sanoa, että ei siellä ukin tai sun masussa ole vauvaa, mutta äitin masussa on. Saa nähdä miten Elena tulee reagoimaan, kun vauva syntyy. Elena on aina tykännyt vauvoista ja nukeista ja niitä hoitaakin paljon, mutta tämä tuleva pikkuveli onkin ihan 24/7 hoidettava ja vaatii paljon äidin huomiota. Luulen, että Elena tulee olemaan hieman mustasukkainen jossain vaiheessa. Alkuun varmasti pitää vauvasta samalla tavalla kuin muidenkin, mutta kun ymmärtää, että vauva ei lähdekkään pois, niin tykkääminen voi vähentyä ajoittain. Elena on ollut ainut lapsi siihen asti ja olen ollut hänen kanssaan kotona, joten saanut täyden huomion koko ajan, mutta kesällä se tulee muuttumaan. Yritän vauvan nukkuessa ja silloin, kun joku muu pitää vauvaa, niin antaa Elenalle aikaa kahdestaa. Silloin se kahden keskinen aika on Elenalle erityisen tärkeää ja hän arvostaa sitä aivan eri tasolla kuin nyt.

Olen kuullut, että moni äiti miettii tässä kohtaa, että rakastaakohan toista lasta yhtä paljon kuin ensimmäistä tai katoaako rakkaus ensimmäistä kohtaa, kun toinen tulee. Itse en usko, että kumpikaan tapahtuisi minulle. Uskon ja tiedän, että molemmat lapset tulevat olemaan minulle yhtä rakkaita. Niin kuin aiemmin sanoin, niin lapset ovat minulle koko maailma. 

Perhe ja läheiseni ovat minulle äärettömän tärkeitä ja olen erityisen kiitollinen kaikkien tuesta. Minun ja mieheni vanhemmat ja sukulaiset ovat ottaneet tämän raskauden todella hyvin ja ovat innoissaan vauvasta! Se on minulle erityisen tärkeää, että vauvalla on paljon rakastavia läheisiä ympärillä huolehtimassa. 

Kiitos, kun luit ja toivoen luet jatkossakin! Palautetta on kiva saada, joten kommentoi tai laita viestiä somessa. Ig: @amaemilia_ 

Heippa hei!!