Oma keho!

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa ulkonäkö paineesta yleisesti sekä omasta kropasta, joka on muuttunut raskauden ja synnytyksen takia paljon. Tämä on tärkeä puheenaihe, sillä siitä ei puhuta paljon. Tiedetään, että anoreksiaa ja bulimiaa esiintyy paljon sekä koulussa kiusataan ulkonäön perusteella. Usein vanhemmat kuitenkin ajattelevat, että eihän nyt meidän nuorella tälläistä ole. Lähes jokainen nuori murrosiässä kamppailee ulkonäkönsä kanssa. Nuoret saavat sosiaalisessa mediassa esiintyviltä julkkiksilta ulkonäköpaineita sekä rakentavat mielessään miltä minun pitäisi näyttää, että olisin hyvännäköinen. Jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista, etsi se sinusta ja ole ylpeä itsestäsi. 

Ulkonäköpaineisiin liittyy eniten oma vartalo. Syömishäiriöt ovat liian yleisiä.  Pahan mielen tullessa syödään kolmesti enemmän tai ei ollenkaan. Urheilu ja liikunta saattavat jopa kymmenkertaistua tai loppua kokonaan. Tälläinen voi johtua monesta asiasta, eikä vanhemmat aina voi huomata tälläistä, sillä nuoret salaavat tätä niin taitavasti ja hyvin, että usein vanhemmilla ei ole mitään aavistustakaan. Tälläistä voi toki esiintyä vanhemmillakin, eikä vain nuorilla, mutta heillä se vain on yleisempää. Ulkonäkö paineeseen toki liittyy paljon muutakin kuin millainen kroppa on. Vaatteet, tyyli ja pienetkin asiat voi olla syynä kiusatuksi tulemiselle. Se on väärin, sillä ei ketään saisi kiusata, varsinkaan ulkonäön takia! Nuorten pitäisi itse muistaa terveelliset elämäntavat. Syödä hyvin ja liikkua tarpeeksi. Vaikka olisi terveelliset elämäntavat ja liikkuisi paljon, eikä olisi ylipainoa tai aliravittu, niin silti voi olla huono itsetunto omasta kehosta. Tytöt saattavat haluta isommat/pienemmät rinnat ja pojat toivovat isompia lihaksia jne. Joidenkin korvaan saattaa kuulostaa typerältä, mutta toiset saattavat oikeasti haluta muuttaa itseään. Itse halusin pitkään silikonirinnat, koska en ollut tyytyväinen siihen mitä mulla on. Nyt kuitenkin olen alkanut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Olen löytänyt kehostani paljon hyvää, myös niistä alueista mitä halusin muuttaa. muista säkin HYVÄKSYÄ ITSESI sellaisena kuin olet! 

Ennen raskautta ajattelin, että kroppani on kamala, enkä viihtynyt yhtään kehossani. Usein heittäydyin ylimieliseksi, koska suojelin sillä asenteellani itseäni muiden kommenteilta. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt, että kehoni oli ja on ihan hyvä! Raskausaikana olin ylpeä masustani ja halusin esitellä sitä muille. Hassua, sillä heti synnytyksen jälkeen häpesin silmät päästäni vatsaani. Nyt olen treenannut ja vatsani on hieman palautunut ja kiinteytynyt, mutta ei vielä niin paljon kuin haluan. Olen hyväksynyt itseni, mutta vielä en ole tavoitteessani. haluan treenata oman hyvinvointini takia. Treenaaminen on hyväksy niin keholle kuin mielellekin. Treenaan hyvissä rajoissa, eli en liikaa, mutta en liian vähänkään! 

Aina tilanne ei välttämättä ole niin vakava, vaikka epäillään nuorella syömishäiriötä. Joskus nuoret esittävät, että eivät syö tai syö koko ajan, jotta tuntisi itsensä erityiseksi ja saisi huomiota. Tällainen ei usein kestä kauaa, sillä nuorella saattaa oikeasti olla nälkä tai haluaa oksentaa ruuan pois. Nuoren kanssa on hyvä muistaa keskustella näistä asioista ja kertoa, että ei ole mukavaa huolestuttaa turhaa. Usein jos nuori kuulee syömishäiriöstä koulusta tai vanhemmilta, niin hänellä saattaa tulla mieleen mitä jos minäkin kokeilisin. 

Älä vertaa itseäsi muihin ja muista hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet! Olet erityinen juuri noin, sillä toista samanlaista ei ole! Nauti elämästä ja itsestäsi! Olet hyvä juuri noin!

Heippa hei!! Ig: @amaemilia_

Miksi pidin taukoa bloggaamisesta? (masennus, voimattomuus, lapsuus)

Mitä tapahtui? Moni on varmaan miettinyt miksi tuli näin pitkä tauko kirjoittamisesta. Olen saanut pari viestiä, että milloin julkaisen uuden tekstin vai lopetinko. Ei, en lopettanut. Tässä on paljon tapahtunut lyhyessä ajassa. Nyt kerron teille mitä kaikkea on ehtinyt käymään. 😇

Aloitetaan keveimmistä jutuista ja niistä, jotka saattavat kuulostaa tekosyiltä. Ollaan oltu kipeinä paljon ja kaikenlaisia kiireitä on ollut. Minulla on taipumusta masennukseen ja viime aikoina on ollut paljon mieltä painavia asioita. Olen puhunut ja avautunut vasta nyt asioista mitä tapahtui lapsuudessani. Olen käynyt puhumassa psykologin kanssa ja se on jo auttanut vähän. Olen oppinut puhumaan tunteistani ja kipeistäkin asioista vasta viimeisen vuoden sisällä. Puhumattomuus on aiheuttanut minulle jälkikäteen paljon ongelmia ja lisännyt huonoa oloa, siksi olen opetellut avautumaan.

Kaikki liittyy kaikkeen. Oma jaksaminen on ollut viime aikoina aika lopussa ja fiilikset ei kovinkaan hyvät. Tietenkin stressi, kiire, kipeänä olemiset ja kaikki tuo mitä aiemmin sanoin liittyy myös omaan hyvinvointiini, mutta vain ne ei ole syy satunnaiseen alakuloiseen mielialaani. Minua on koulukiusattu lähes koko peruskoulu, ja siksi osittain on ollut hyvinkin vaikeaa. Nyt kuitenkin kiusaaminen on ohi, mutta muistot ovat tulleet mieleeni liikaa, aivan liikaa. Olen muuttanut Elenan kanssa keskustaan vuoden vaihteessa ja pakatessa tavaroita sekä purkamisessa on tullut vastaan ikäviä esineitä, jotka nostivat tunteet pintaan. Vanhoja päiväkirjoja, postikortteja ja paljon muita esineitä on tullut vastaan. Olen lukenut päiväkirjojani läpi ja ne tekstit ovat jääneet nyt liian vahvasti mieleeni. Kiusaamista en pysty koskaan unohtamaan, mutta olen pystynyt elämään sen kanssa. Se kuitenkin on alkanut vaivaamaan minua liikaa ja aiheuttaa univaikeuksia ja alakuloisuutta. Minulla on myös erittäin huono stressin hallinta. Yritän aina saada kaiken menemään täydellisesti ja yritän myös kontrolloida muita ihmisiä joskus. Se on erittäin raastavaa, kun asiat ei suju suunnitellusti, niin minulle, kuin muillekin. 

Ilman omaa pikku perhettäni en jaksaisi, joten kiitos poikaystävälleni ja ihanalle tyttärelleni Elenalle. En ole avautunut tästä muille kuin poikaystävälleni, mutta päätin alkaa kirjoittamaan tänne avoimesti. Kirjoittaminen auttaa ja aion yrittää kirjoittaa säännöllisesti! Tule antamaan palautetta! ig: @amaemilia_ 

Heippa hei!!

Ristiäiset!

Hei! Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa ristiäisistä! Itseasiassa tyttäreni ristiäisistä. Ne pidettiin 09.09.18 Kärkölässä äidilläni. Pappina toimi Timi, joka oli opintovapaalla silloin. Oli kuitenkin ihanaa, kun hän suostui tulemaan, sillä hän on ollut minun rippikoulussa, alakoulun seurakunnan leireillä ja kerhoissa ohjaajana. Hän on kuunnellut ja auttanut minua todella paljon, joten oli ihanaa, kun hän kastoi tyttäreni! 💗 Ristiäisissä oli perheeni, mummot ja papat, serkut ja tädit. Siellä oli myös laulamassa aivan ihana ääninen nuori nainen! Hän lauloi kaksi kappaletta, Johanna Kurkelan ainutlaatuisen ja Anna Puun mestaripiirroksen. Kiitos kaikille mukana olleille! 💗 Kaikki olivat paikalla ja ristiäiset saivat alkaa. Ensin piti kuitenkin vielä syöttää ja pukea vauva. 

 Kastepöytä oli valmiina ja kaunis! Rakastan valkoista ja sitä ristiäisissä oli paljon. Kynttilät ja kastevesi, kukat ja kaikki. Se oli kaunista, ja koko ristiäishetki oli kaunis, herkkä ja tunnelmallinen.

Aloitimme laululla, jonka jälkeen pappi puhui. Kuuntelimme lauluesitystä ja lauloimme virsiä sen jälkeen. Pappi jatkoi puhetta ja me muutkin saimme puhua välissä. Vauvakin kastettiin siinä välissä! Sehän olikin tässä se pääasia! 😅😂💗 Tyttäreni nimeksi tuli Elena Matilda Lumiella!

 Miten valitsin kummit? Tämä on ollut paljon kysytty kysymys! Valitsin kummeiksi Kiian ja Jessen, he kumpikin ovat serkkujani. Jessen kanssa olen ollut erittäin läheinen varsinkin pienenä ja Kiia on paras ystäväni samaan aikaan kuin serkkunikin. En voisi toivoakkaan parempia kummeja lapselleni kuin he!💗

Ristiäiset menivät todella hyvin loppuun asti. Olen niin onnellinen, että Elenaa rakastaa niin moni ihminen! Erityinen kiitos vielä äidilleni, joka leipoi ja järjesti ristiäiset lähes yksin kokonaan! 💗 Eiköhän tämä teksti ollut tässä.😅 Palautetta kuulisin mieluusti ig:ssä. @amaemilia_ 

Heippa hei!

Vauvan kolme ensimmäistä kuukautta!

Hei taas! Ajattelin nyt kirjoittaa vähän millaista vauvan kanssa on ollut. Kirjoitan ajasta, kun olimme hänen kanssaan ensin kahdestaan. Nykyään asun Joonaksen, eli poikaystäväni kanssa yhdessä ja hoidamme arkea yhdessä. Asuimme vauvani kanssa kahdestaan Möysässä, joka sijaitsee Lahdessa. Se on 48 neliöinen kaksio. Muutin sinne raskausaikanani jo. Vauvan kanssa muutettiin Joonakselle, kun hän täytti 3kk. 

Vauvani on ja on ollut erittäin kiltti ja helppo vauva, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei olisi raskasta ollut. Minulle oli alusta asti tosi luontevaa olla vauvan kanssa, eikä ajatus siitä, että olen äiti, ollut outoa. Totuin ajatukseen heti ja minusta tuntuu ihanalta ajatella, että olen äiti. Meillä kävi paljon vieraita ja äitini kävi lähes joka päivä kylässä, tai ainakin joka viikko. Meillä kävi myös kerran tai kaksi viikossa kotipalvelu auttelemassa. Paljon oli apua, että kiitos heille! 💗 Se ei kuitenkaan aina ollut helppoa, vaan oli myös vaikeita aikoja. 

Vauvan hoidon lisäksi jouduin siivoamaan ja tekemään joitakin koulutehtäviä sekä tekemään ruokaa. Meillä ei ollut tiskikonetta, joten jouduin aina tiskaamaan kaikki astiat. Välillä jouduin tiskaamaan vauva kantoliinassa ja seuraukset voitte vain kuvitella.... Kauhea selkä- ja hartiakipu. 

Muutamana yönä heräsimme aika monta kertaa... Siis normaalia enemmän! Huhhu… Se oli väsyttävää aikaa, mutta silti niin ihanaa. Yhtenä yönä jouduin vaihtamaan lakanoita ainakin kolmesti omasta sängystä sekä pinnasängystä. Jouduin yöllä pesemään vauvan monta kertaa, sillä hän kakkasi, pissasi ja puklasi monta kertaa. Hän itki ja huusi ja tahtoi koko ajan tissille... Hän kaipasi paljon syliä, niin päivällä kuin yölläkin. Olin niin väsynyt. Onneksi arki on nyt helpompaa! Huom. Helpompaa, ei helppoa! No niin, nyt riittää valitus. 😅 Olihan sitä välillä hyviäkin öitä, kun sai nukkua kolme tuntia putkeen ja sitten vasta vauva kaipasi maitoa. Kun vauvani täytti 4vk siirryin korvikkeeseen ja vauva nukkui paljon paremmin ja pidempiä pätkiä! Sellaista se vauva-arki kuitenkin on! Raskasta, mutta ihanaa! 💗

Seuraavaan sunnuntaihin, heippa hei!! 

Ig: @amaemilia_

Vauvan kanssa viikko sairaalassa.

Hei! Tässä tekstissä kerron, kun olimme vauvan kanssa viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen.

Vauvani syntyi 20.07.18, eli perjantaina. Meidän piti päästä pois seuraavana maanantaina, mutta en saanut kyytiä silloin kotiin äidiltäni, koska hän oli töissä. Saimme jäädä sairaalaan vielä, ja äitini piti hakea meidät tiistaina. Minulla alkoi tulemaan kuumetta yöllä, ja sain suonen sisäisen antibioottikuurin. Jouduin jäämään vielä sairaalaan vauvan kanssa. Onneksi vauvallani oli kaikki hyvin koko ajan ja auttoi myös minua jaksamaan.💗

Muutamien kokeiden jälkeen lääkäri totesi, että kyseessä oli kohtutulehdus. Minulla oli aiemmin tullut vessassa käytyäni pieni istukan palanen, vaikka hoitaja oli synnytyssalissa sanonut, että se olisi ehjä. No muutamien päivien jälkeen antibiootit alkoi tehoamaan ja kuume laskemaan. Tulehdusarvot olivat edelleen korkealla, eikä siksi päästy vieläkään kotiin. Huhhu... Oloni oli turhautunut, kun jouduttiin olemaan niin pitkää sairaalassa, eikä tiedetty milloin päästäisi pois. Onneksi äitipolin hoitajat olivat todella mukavia ja sain loppuajasta huonekaverinkin ja hänkin oli mukavan oloinen. Kävimme pitkät keskustelut hänen kanssaan ja sain häneltä hyviä neuvoja ja vinkkejä. Hänellä taisi olla yli kymmenen lasta ja tämä oli minun ensimmäinen, joten kaikki vinkit tuli tarpeeseen! 

Pian tulehdusarvot alkoi laskemaan ja lääkäri tuli vielä katsomaan minua ja teki viimeisiä tarkastuksia. Hän määräsi minulle kotiin kaksi antibioottikuuria varmuuden vuoksi, ja päästiin vauvan kanssa kotiin! Vihdoin... Olin odottanut todella paljon, että pääsen vauvan kanssa kotiin ensimmäistä kertaa. 

Sairaalassa opetettiin vauvan hoitoon liittyviä perus asioita. Esimerkiki kylvetystä, silmien ja korvien pesut, imetykseen vinkkejä jne. Vauvasta otettiin erilaisia verikokeita jalasta, onneksi kaikki tulokset olivat hyvin, eikä mitään sairauksia löytynyt. Nämä verikokeet otetaan yleensä aina vastasyntyneestä, eli ihan perus juttuja.😀 Tietenkin vauva itki paljon ja huuto oli kovaa. Oli kamalaa pitää vauvaa paikallaan, kun toinen säikähti, että mitäs tämä on. Sydäntä raastavaa suorastaan. Lisäksi yksi hoitajista kuuli sydämen sivuääniä, mutta toinen, eikä kolmaskaan hoitaja kuullut mitään. Joudumme vielä käymään sairaalassa muutaman kerran tutkimassa asiaa. Toivoen ei kuulu mitään enää. Uskon, että kaikki menee hyvin, koska myöskään neuvolassa ei kuultu mitään. 😊 

Tässä taisi olla tärkeimmät tältä erää! Seuraavana sunnuntaina tulee uusi teksti taas! IG: @amaemilia_ 

Heippa hei!

Synnytys

Hei! Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa synnytyksestäni! Synnytykseeni liittyy paljon muutakin kuin kipu ja ponnistusvaihe! Esimerkiksi; lääkeet eivät toiminneet aluksi, vauvan sydänäänien romahtaminen ja repeäminen. 

Olin vanhemmillani silloin ja kävimme äidin kanssa ensin kaupassa ja teimme kotona askareita, silloin tiesin jo synnytyksen lähtevän käyntiin. Minulla oli edellisenä iltana ollut aavistus, että vauva syntyisi pian. Lähdimme joskus 12.00 sairaalaan äidin kanssa, koska kivut olivat olleet erittäin voimakkaita. Auto matka oli ollut tuskaa... Sattu kamalasti jo, vaikka jälkikäteen ajatellen se oli vielä lasten leikkiä. 😄 

Sairaalassa olimme 12.30 suunnilleen. Ensin laitettiin sydän- ja supistuskäyrät mahalleni ja mitattiin vauvan sydänääniä sekä supistuksieni voimakkuutta. Kohdunkaula oli hävinnyt kokonaan jo, vaikka olin vasta sentin auki silloin. Edes jotain edistystä... Niinkuin sanonta kuuluu "odottavan aika on pitkä", niin tämä kyllä pitää paikkaansa. Halusin jo jotain helpotusta tähän, mutta odottaa piti. Hetken kuluttua pääsin toiveeni mukaisesti altaaseen, lämpimään veteen rentoutumaan. Vesi auttoi paljon, mutta ei vienyt kipua pois kokonaan. 

Parin tunnin päästä oli pakko nousta vedestä pois, sillä halusin jo jotain vahvempaa lääkettä. Kipu oli kova, ihan kamala. Minulle annettiin lievempi puudutus, joka kuitenkin auttaa yleensä hetkeksi. No ei auttanut... Kipu koveni, kun supistukset tiheni ja pahentuivat koko ajan. Autossa matkalla sairaalaan en edes tiennyt, että kipu voi siitä vielä pahentua, mutta kyllä se näköjään voi. Sain seuraavaksi ilokaasua, mutta sekään ei auttanut. Minua alkoi hermostuttaa, kun mikään ei auttanut. Silloin minusta tuntui, että kuolisin siihen kipuun. Niin kamalaa se oli! 

Seuraavaksi siirryttiin synnytyssaliin ja siellä sain onneksi epiduraalin, se auttoi! Huhhu... Onneksi se sentään auttoi ja kipu hävisi hetkeksi lähes kokonaan. Epiduraalin laitto sattui vähän, mutta siinä tilaneessa supistukset olivat niin kovia, että epiduraalin laitosta aiheutuma kipu oli pientä. Aluksi pelkäsin, että jos se joudutaan laittamaan, että sattuuko, mutta onneksi laitettiin! 

Sitten aion kertoa siitä, kun vauvan sydänäänet romahtivat. Koko ajan oli sydän- ja supistuskäyrät mahallani ja epiduraalin laiton jälkeen vauvan sydänäänet katosivat. Hoitajat tulivat heti paikalle ja olin aivan hämilläni. Äitini vieressäni säikähti tietenkin kauheasti. Minut käskettiin kontalleni ja rintakehä vasten sänkyä. Sisälleni laitettiin jokin laite, joka mittasi vauvan päästä sydänääniä. Onneksi sydänäänet tulivat takaisin heti, eikä mitään ehtinyt tapahtua. Itse en ehtinyt paljoakaan säikähtää, sillä koko ajan minua neuvottin tekemään jotain, joten keskityin tottelemaan. No kaikki oli sitten taas hyvin ja odottelu jatkui. 

Hetken päästä huomasin, että epiduraalin vaikutus alkoi hiipua, vaikka olisi pitänyt kestää vielä vähintään tunti. Sanoin äidilleni, että soittaa hoitajat paikalle. Useampi tuli ja sanoin, että olisi tarvetta ponnistaa. He käskivät käydä vessassa vielä, mutta en pystynyt menemään, vaan aloin ponnistamaan. Ponnistusvaihe ei sattunut niin paljoa, kuin odotin. Kun ponnistin vauvaa ulos, niin nytkähdin refleksistä taaksepäin ja tuli repeämä. En tuntenut sitä siinä vaiheessa ollenkaan. Hoitajat sanoivat minulle, että sieltä näkyy jo paljon tummia hiuksia. Pienellä tytölläni on tummat, pitkät ja tuuheat hiukset olleet syntymästi asti! 😍

Kun sain vauvani syliini tunne oli ihana, sanoin kuvailematon, käsittämöntä suorastaan. Oma pieni oli tullut maailmaan. Ensimmäinen lause, minkä sanoin hänelle oli "Tervetuloa rakas". 💕

Pidin vauvaani sylissäni ja samalla minun vatsaani painettiin, että saataisi istukka syntymään. Istukka syntyi hyvin. Lääkäri alkoi ommella repeämää, joka oli tullut vauvaa synnyttäessä. Ensin hän puudutti, jonka jälkeen ompeli, mutta puudutus hävisi koko ajan ja hän joutui tekemään sen uudestaan ja uudestaan. Lopulta onnistui ompeleetkin, ja sain alkaa imettämään vauvaa. Imetys lähti tosi hyvin käyntiin ja kaikki sujui hienosti. Hoitajat toi minulle ja äidilleni ruokaa, mutta en kauheasti pystynyt syömään vielä silloin.Tunsin oloni onnelliseksi, mutta samaan aikaan erittäin väsyneeksi. Olin aivan uupunut niin fyysisestikin kuin henkisestikin, mutta maailman onnellisin silti.💘

Vauva mitattin ja punnittiin siinä ja hän oli 3640g ja 50cm pitkä. Ihan hyvän kokoinen tyttönen! 😊 Synnytys merkattiin kestäväksi 11 tuntia ja 10 minuuttia, eli aika lyhyt synnytys ensisynnyttäjälle. Ponnistusvaihe oli 13 minuuttia, eli sekin todella lyhyt. Laskettu aikani oli 13.07.18, mutta synnytinkin vasta 20.07.18, eli viikon verran meni yli lasketun. Vähän ajan päästä siirryttiin toiselle osastolle synnytysosastolta, jossa olimme loppu ajan ennen kotiin lähtöä.

Jos jäi kysyttävää, niin vastaan mielelläni ja kysymyksiä voi laittaa yv:llä, vaikka instagramissa @amaemilia_ 

Kuulisin myös mielelläni teidän kokemuksia synnytyksestä! Seuraavana sunnuntaina tulee taas uusi teksti! Heippa hei!!😊

Raskausaikani

No heippa taas!

 Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa raskausajastani. Raskauteni sujui mielestäni hyvin, mitä nyt pahoinvointia ja muutamaa pyörtymistä sekä leikkausta lukuun ottamatta. 😃 

2017 loppu vuodesta huomasin olevani raskaana. Tein raskaustestin ja tunteet vaihteli, ne vaihteli todella paljon. Ensin hymyilytti, jonka jälkeen itketti, nauratti ja taas itkin. Tosin en tiennyt itkenkö onnesta vai surusta. Hetken päästä kuitenkin tajusin asian olevan ihana uutinen. Katsoin raskaustestiä monesti...yhä uudelleen ja uudelleen. En vain ymmärtänyt, että minä todella olisin raskaana. Minä saisin vauvan! Maailman ihanin asia tapahtui minulle, se oli käsittämätöntä. Kotona kerroin heti äidille ja hän otti asian erittäin ymmärtäväisesti. Muistan, kun hän sanoi "Sinun pitää itse päättää, miten toimit ja minä tuen sinua, mitä sitten päätätkin." Ilta ei kuitenkaan jatkunut näin, eikä kaikki asiasta tienneet olleet näin ymmärtäväisiä kuin äitini oli. Moni läheinen painosti minua aborttiin ja syytteli ties mistä... Olin aivan järkyttynyt heidän sanoistaan ja toiminnastaan. Itkin monena päivänä heidän takiaan (välillä vieläkin). Arvostukseni ja kunnioitus heitä kohtaan lähtivät kokonaan. Katkaisin välit heidän kanssaan, koska minun ei tarvitse sietää sellaista käytöstä. Asia vaivaa välillä vieläkin, mutta olen jo aika hyvin päässyt asiasta yli. No huoh, ihmisiä on moneen junaan. Kaikkea tai kaikkia ei vain ymmärrä ja se minun on pitänyt hyväksyä. 🙏 Onneksi on ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet ja tukeneet. Kiitos heille! 

Muutama päivä meni eteenpäin ja olin varma, että pitäisin lapsen. Päätös oli oikea! 💕 Pahoinvointi oli alkanut ja oksentelin kotona, koulussa, työharjoittelussa ja vaikka missä.😆 Myös huimaus oli tullut ongelmaksi, hemoglobiinini laski erittäin alas sekä ferritiiniarvot olivat matalat. Pyörryin useamman kerran ja muutaman kerran mentiin ambulanssilla sairaalaan. Oli pelottavaa kävellä talvella jäisillä teillä, kun huimaus ja pyörtyminen oli tullut ongelmaksi. Sain lääkkeitä ja kävin sairaalassa rautatiputuksissa pari kertaa, mutta vasta raskauden lopussa alkoi loppumaan tämä. 

Vauvalla kuitenkin oli kaikki hyvin koko ajan! Kasvoi hienosti ja kaikki vaikutti hyvältä. Se oli pääasia. 💗 Ultrat olivat ihania, kun näki oman pienen masussa. Tammikuussa 2018 oli ensimmäinen ultra ja rakenneultra oli 22 raskausviikolla, jossa selvisi, että tulen saamaan tyttövauvan!

Raskausaikana minulle myös tuli harjoitussupistuksia. Ne olivat välillä todella kipeitä ja vatsa meni ihan kovaksi. Äidin kanssa monet kerrat juostiin sairaalaan, kun joka kerta ajattelin "no nyt se syntyy!!".😂 Silloin kuin synnytys oikeasti lähti käyntiin, niin sen kyllä tiesi. Ei tarvinnut epäillä tai miettiä yhtään, että syntyykö vai eikö vielä syntyisikään. 😃 

Ainiin, jo melkein unohdin! Vähän yli puolivälin raskautta minulla tulehtui umpilisäke, mikä piti leikata. Se oli pelottavaa. Tunne oli kamala...leikkauksessa oli neljän prosentin mahdollisuus, että vauvalle käy jotain kauheaa. Makasin sairaalassa ja itkin. Pelkäsin. Äiti tuli luokseni, mutta pelko ei lähtenyt pois. Muistan kuinka minut vietiin leikkaussaliin ja laitettiin maski kasvoilleni ja nukahdin. Vaikka tuo prosenttimäärä kuulostaa nyt pieneltä, niin silloin se oli valtava... Onneksi ei käynyt kuinkaan. Heräämössä herättyäni ajattelin ensimmäisenä, että onhan vauvalla kaikki hyvin. Onneksi oli, sain vetää syvää henkeä ja helpotuksen tunne valtasi kehoni. Leikkaus sujui hyvin ja kaikki meni muutenkin hyvin. Vatsaan jäi arpi muistoksi tästä, mutta onneksi se haalenee koko ajan. Tärkeintä on, että rakkaalla vauvallani on kaikki hyvin.

Tyttö oli kova potkimaan masussa ja välillä äitiä ihan sattui kylkiluihin. Nyt neiti on vieressä leikkimatolla ja vauhti vaan kovenee! 😃 Voimaa löytyi jo masussa niin paljon, että huhhu… Onneksi leikkimatto ja lelut ovat kestäviä, eikä mene neidin käsittelyssä rikki. 😃 Raskausaikana oli paljon muutakin, mistä tässä en nyt kertonut enempää. Esimerkiksi jatkuva pissahätä, hikoilu, mielihalut, nukkumisvaikeuksia, väsymystä, neuvolakäynnit jne. Vatsa oli myös usein tiellä. Raskausmaha oli iso ja aika kova, joten se toi arjen keskelle lisä haastetta! Nyt on jo osittain vähän ikävä sitä masua...😊 

Instagramissa/facebookissa voit tulla kyselemään jos jäi kysyttävää. Olisi myös mielenkiintoista kuulla teidän raskausajasta! Nyt menen nukkumaan, sillä kello on jo paljon! Heippa hei!!

Ig: amaemilia_